4/08/2015
4/06/2015
2/24/2015
2/06/2015
Kuka pelkää trollia?
Arla Apetinan somekokki-kampanjassa oli kolme eri tiimin vetäjää. Vetäjät olivat Arman Alizad, Lotta Backlund ja Tuomas Enbuske, joiden joukosta Henri Àlen valitsi lopulta voittajan. Kilpailuun pystyi osallistumaan valitsemalla oman tiiminsä ja lähettämällä reseptinsä kaikkien nähtäväksi.
Kampanjan viimeisenä viikonloppuna tapahtui pieni kömmähdys, kun panostettiin enemmän mainontaan ja markkinointiin eikä niinkään digitaaliseen puoleen (Arman Alizadin tiimistä pongahti Chilijuustokilju-resepti). Pitäisi siis ottaa huomioon, että rahaa riittää koko kampanjan ajaksi ja joka alueelle, ettei tälläisia vahinkoja pääse kovin usein sattumaan. Kampanja tulee myös suunnitella huolellisesti: päätetään ja sovitaan se, kuka tekee ja mitä. Kilpailusääntöihin tulee myös panostaa: mitä voi lähettää/laittaa, miten osallistutaan jne.
Kampanja ei onnistunut aivan suunnitelmien mukaan ja se ilmeisesti hieman harmitti, mutta siitä opittiin ja saatiin paljon irti. Virheitä sattuu, mutta paljon oli myös hyviä puolia.
Somekokki-kampanja oli mielestäni toteutettu melko hyvin, koska jokaisella tiimin vetäjällä on jonkinlainen oma kanava somessa. Kanavan kautta he levittivät tietoa näistä resepteistä ja Arla Apetinasta ja pyysivät kommentoimaan ja arvostelemaan. Ihmisiä saadaan myös innostumaan ja käyttämään somea enemmän (vaikka sitä käytetään kiitettävän paljon jo nyt), koska se tulee tulevaisuudessa olemaan todella iso osa yrityksiä sekä yksityishenkilöiden elämää. On hyvä ymmärtää, että somella ja somessa on vaikutusvaltaa ja myös muuta kuin pelkästään Facebook.
1/09/2015
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)